perjantai 19. lokakuuta 2012

Juoksuttelua ja Ilmansatulaa Ratsastusta

Uskoisko tästä kiltistä pollesta että se pukittelis ja lähtis kasistä?
Olin tänään yksin tallilla. Ihan vain liikuttamassa Retua ja putsaamassa tarhaa. Päätin vähän ensin juoksuttaa Retua. Ajattelin lähinnä toissa päiväistä, kun Retu pukitteli kun juoksutin sitä irtona. Se jopa melkein potkasi mua! Joo no ensin me vähän yritettiin kävellä, mutta Retu halusi ravata. Saatiin me hieman käyntiäki siihen väliin. Ravissa se laittoi kaulan kauniisti kaarelle ilman mitään apuvälineitä. Ravasi kauniin ja pitkin askelin. Toivon että välillä Retun ravi on yhtä kaunista myös ratsastaessa. Se oli ihan uskomattoman hienon näköistä. Kuitenkin vasta toinen kerta kun juoksutin Retua. No kun Retu sitten kyllästyi ravaamiseen, se alkoi nostella laukkaa omin päätöksin. Oli hieman vaikeaa saada se raviin, joten se piti aina pysäyttää. Välillä ravin aikana tuli aika isojakin pukkeja ja niistä nousi laukka. No sitten kun halusin Retun laukkaavan, niin Retu ei tahtonut laukata. Se vaan pukitteli ihan jättipukkeja. Tai siis ne näytti todella isoilta. Kyllä se laukka sieltä lopulta onneksi nousi. Tosin pitkien vastoinkäymisien jälkeen. Ja monen pukin jälkeen. Ensimmäinen ja toinen laukka kerta meni ihan nätisti siinä ympyrällä, kunhan Retu lopetti päänsä heiluttelun. Se vain heilutti päätään koko ajan. Ravissakin. Kolmannella kerralla Lauka nousi suht nätisti ja tuli sieltä taas niitä pukkeja, kunnes koko herra päätti lähteä omille teilleen. En pystynyt pitelemään enää sitä ollenkaan käsissäni, joten päästin irti. Onneksi meidän kentän aidat on nii korkeat, ettei Retu pääse niistä yli. Mua pelotti vaan se, että Retu hyppäisi aidasta yli ja karkaisi. No puolet meidän kentästä kun on kivikkoa, niin näytti pahalta, kun Retu laukkasi sinne ihan täysiä. Monttuinen maa jossa on paljon kiviä. Ei näytä miltään muulta kun, että jos tuolla laukkaa tai ravaa, se sattuu. Aidan vieressä onneksi Retu pysähtyi. Menin rauhallisesti sen luokse. Silittelin sitä hetken. Sitten mentiin vielä vähän ravaamaan liinassa. Sen jälkeen laitoin suitsiin ohjat takaisin ja hyppäsin slkään. Siinä vielä vähän ravailtiin ja tehtiin ympyröitä ja pohkeenväistöä. Loppu meni ihan nätisti. Liikutuksen jälkeen harjasin Retun vielä perusteellisesti ja vein sen tarhaan. Hain kottikärryt ja menin siivoamaan Retun tarhaa. Minun harmikseni ei ollut kameraa tai kuvaajaa mukana. Olisi varmasti saanut ainakin hienoja kuvia jos ei jopa hienoa video Youtubeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida! Pidetään kommentointi boxi siistissä kunnossa! Kiitos!