Joo kyllä tuo lumi vois lähtee johonkin... Tänään sen piti lähteä, mutta eipä lähtenyt. Ratsastaessa tuli Retun kavioihin kauheet tilsat! Ja vieläkään ei ole hokkeja joten on hieman riskialtista ratsastaa. Onneksi meidän kenttä ei ole jäässä, joten siinä voi periaatteessa tehdä mitä haluaa. Tänään tehtiin pohkeenväistöä ja ravailtiin pikkuisen. Retu meni hyvin, paitsi että se oli todella raskas edestä. Toivotaan, että tuo lumi nyt tosta sulaisi yön ja päivän aikana pois. Pääsisi vähän enemmän ravailemaan ja tekemään hieman rankempaa treeniä. On se ärsyttävää kävellä ympäri kenttää ja tehdä koulukiemuroita. Tänään sentään Veera ja Heta oli ratsastus seurana. Ei tarttenut olla yksin. Retu ei myöskään vetänyt mua mihinkään puskaan ja olen siitä iloinen. Toivottavasti sama jatkuu, koska en jaksa sitä että pitää koko ajan olla vahtimassa, millon se säntää tuonne ja millon minnekin. Tänään ei edes käyty karsinnoissa ja siitäkin olen iloinen.
Hilma voi erittäin hyvin, kun vertaa tapahtuneeseen. Hilma siis eilen tippui kahden metrin korkeudesta suoraan lattialle. (HUOM! Hilma on koira!) Eilen Hilma oli hieman shokissa, mutta nyt hän pärjää. Eilen illalla jo käveli itsekseen juomakupille ja kiipesi rappusia ylös. Mitään hätää ei hänellä siis ole. Eniten Hilma luultavasti pelästyi meidän ihmisten reaktiota. Näin ainakin eläinlääkäri tuumaili.
En olekaan vielä kertonut, että meidän tallilla asuva Sissi muutti toiselle tallille. Sissi lähti omistajineen lauantaina. Syynä taisi olla joko huonot olosuhteet juuri tuolle hevoselle tai kulkemis syyt. Omistaja asui kuitenkin aika kaukana tallista, joten halusi hevosensa lähemmäs itseään.
Kuvia ei nyt kyllä heru, koska uudella iPadillani kirjoittelen ja tässä ei niitä Retun kuvia ole. Muistakaa kuitenkin vastata kyselyyn ja liittyä lukijaksi! :) kiitos ja kumarrus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida! Pidetään kommentointi boxi siistissä kunnossa! Kiitos!