maanantai 5. marraskuuta 2012

Tallilla :)

Menin jokus puol 7 aikoihin tallille. Veera ja Enni oli kentällä irtohypyttämässä Rossoa. Mä menin vähän kattomaan ja kuvasin vähän. Irtohypytyksen jälkeen hain Retun sisälle ja laitoin sen karsinaan ja otin loimen pois. Annoin sen hetken syödä, ennenkuin laitoin sille kamat päälle. Retulla oli tänään vauhti päällä. Se olis halunnu koko ajan vaan laukata tai ravata. Pysähdyksiä oli aluksi vaikea tehdä, mut sit se kuitenkin rauhottui. Laukka oli tänään Retulla tosi lennokasta ja pyörivää. Tänään se otti takajalat mukaan hyvin. Ravissa Retu meni hyvin ja nätisti alas. Ravikin oli aika lennokasta, enkä pystynyt siinä oikein istumaan, joten keventelin melkein koko ajan. Käynnissä Retu oli pehmeä kädelle, mikä oli erittäin outoa. Yleensä Retu painaa kädelle, niin että seuraavana päivänä on kyllä sormet kipeenä, kun on joutunut pidättelemään niin paljon. Aluksi ravissa ei meinannut onnistua mikään, mutta sitten Retu kuitenkin rentoutui hyvin ja meni ihan rennon letkeästi. Ratsastuksen jälkeen heitin sille fleeceloimen päälle ja laitoin karsinaan. Laitoin varusteet pois ja sitten venyteltiin. Sivulle ja toiselle ja alas tietenkin. Ensimmäistä kertaa sain Retun kunnolla taipumaan alas. Se oli kivaa :) Huomenna tehdään vähän temppuja, kun kenttä ei ole vapaa, enkä yksin viitsi lähteä maastoon. :D


Uskon että kaikki hevosen omistajat ovat ainakin silloin ikionnellisia kun jokin asia onnistuu. Tänään mä olen ihan ikionnellinen, kun Retu oli ratsastaessa niin hieno ja vielä ratsastuksen jälkeenkin jaksoi hyvin keskittyä! Ei ihan aina sellaista tapahdu että Retu jaksaisi koko ajan keskittyä. Yleensä se alkaa höseltämään kamalasti, eikä kuuntele pohkeita tai mitään. Tänään se oli aivain kuin jokin muu Herra. Ei onneksi ollut. Olen ylpeä itsestäni ja Retusta. Itsestäni olen ylpeä lähinnä, koska sain Retun menemään niin hyvin ja osasin jo paremmin istua laukassa. Ja myös siitä olen iloinen ja ylpeä, että osaan käsitellä jotain noin suurta eläintä. Sukulaiseni oikein ihmettelevät miten oikein osaan käsitell hevosia. Sukulaisistani kuitenkin vain pieni osa osaa tai edes on yrittänyt käsitellä hevosta. Kesällä meillä oli Retun kanssa ongelmia laitumelle menemisen kanssa. Etenkin leirillä. Leirillä Retu juoksi aina karkuun, kun sitä yritti taluttaa tarhaan. Kotona tämä onnistui suht hyvin. Nyt meill on ollut ongelmia tarhaan menon kassa ja taluttamisen kanssa. Nyt ne ongelmat ovat unohtunee ja toivottavasti eivät tule takaisin! :D Huomenna luultavasti minulle on postissa paketti, josta löytyy topparatsastushousut, kannukset ja satulasaippuaa ;33 Jeij! Oon odottanu sitä ett saan kannukset ja nyt mää saan ne :) Katotaan miten Retu suhtautuu. :3 Retulle joululahjaksi ostan uudet suitset ja suojat. Retulla ei nimittäin suojia ole ollenkaan. Ajattelin vain, että esteitä hypätessä etenkin suojat olisivat hyvät. Onko teillä jotain suosituksia minkälaiset tai minkä merkkiset suojat? :) Kiitos & Kumarrus.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida! Pidetään kommentointi boxi siistissä kunnossa! Kiitos!