Eilen oli kyllä mielenkiintoinen päivä!Taas kerran tapani mukaan olin tallilla. Viivi oli mun mukana. Tehtiin perus toimet, eli haettiin heppa tarhasta, harjattiin, kamat päälle jne. Mä rtsastin ensin. Viivi kuvas mua. Kuvaamisesta sen verran, että kuvia oli 1418, mutta 24 hyväksyttävää kuvaa. Ja nekin heilahtaneita. No tiedän ainakin nyt 3 ihmistä joita en ota kuvaamaan, iskä, Nina ja Viivi...
Tein käynnissä pysähdyksiä ja yritin saada Retun vähän rentoutumaan, mutten onnistunut. Otin sitten vähän ravia, mutta sekin oli jotenkin tosi jäykkää. Pyysin vähän eteen niin se kyllä lähti, mutta ravi oli silti jotenkin tönkköistä. Tein ympyröitä ja askeleen pidennyksiä. Ja pidin tauon heti, kun Retu rentoutui vähän. Tauon jälkeen ravasin lisää ympyröitä ilman jalustimia. Vihdoin poni rupesi rentoutumaan. Askeleetkin alkoi olla niin suuria, että oli pakko ottaa jalustimet jalkaan, etten putoa. Kun ravi onnistui hienosti, otin laukkaa. Laukassa Retu meni suht nätisti, mutta mä en vieläkään osannut sielä istua. Ehkä mä opin sen vielä joskus. Saatiin ihan hienoja kuviakin laukasta, vaikka ne onkin heilahtaneita :D Tässä niitä kuvia:
Mun jälkeen Viivi ratsasti liinassa Retulla. Se osasi jo tosi hyvin keventää, kun oli harjoitellut oomalla puuhevosellaan. :D Tosin yhtäkkiä sieltä selästä kuului vaan jotain änkytystä, että ei ei ei ei. En tiedä mitä se sillä tarkoitti. Yhtäkkiä Viivi ei uskaltanut enää tehdä mitään. Retua taluttaessaankin se pitää kättä Retun etulavalla, niin ikäänkuin että Viivi sanoisi "Älä tuu yhtään lähemmäs, mä pelkään sua". Mua ärsyttää se. Retu rupeaa käyttäytymään ihan erilailla, jos se huomaa, että joku läsnäoleva pelkää sitä. Harjatessa, se näykkii ja kuopii ja tekee kaikkea hölmöä. Sen takia en ehkä voi ottaa Viiviä enää ratsastamaan Retulla, koska en tahdo että se oppii huonoja tapoja. Tai huomaa, että pikkuisten kanssa voi törppöillä. Mutta silti mua harmittaa, jos en voi ottaa Viiviä ratsastamaan, koska selvästi Viivi haluaa ratsastaa juuri Retulla, vaikka pelkääkin.
Mä itse pelkäsin hevosia jo silloin kun aloitin ratsastuksen. Tai no Amanda-ponia en pelännyt. Mutta aloin pelkäämään poneja ja hevosia yleensäkin, kun tipuin ensimmäisen kerran. Omasta tahdostani kävin silti ratsastamassa Amandalla, kunnes se tuli tiineeksi. Millitallilla pelkäsin kaikkia paitsi Paavoa. Mutta silti jatkoin ratsastusta, koska se oli kutsumukseni. Kun huomasin että pärjään Diceyn kanssa, en enää pelännyt sitä. Ja kun Retu muutti Millitallille asumaan, minua ärsytti kun pelkäsin sitä , enkä uskaltanut koskea. Se oli jo silloin unelmaheppani. Pelostani huolimatta ratsastin millitallilla 5 ja ½ vuotta, kunnes ärsyynnyin koko talliin. Sitten aloitin Tuiskulla ja sain ihan sairaasti itseluottamusta, kun talutin ensimmäisen kerran Elvistä. Elvis oli tallimme korkein hevonen, mutta ehkä myös lempein. Silti pelkäsin sitä. Mutta se talutus kerta tarhasta karsinaan oli se kohta milloin sain kaiken itseluottamukseni takaisin ja minusta tuli trueheppatyttö. Siinä siis minun tarinani pelosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida! Pidetään kommentointi boxi siistissä kunnossa! Kiitos!