Joo. Tänään pääsin pitkästä aikaa tallille. Iskä vei mut sen vuokra-autolla. Retulla oli selvästikkin ikävä mua, koska se juoksi ihan täysiä pitkin askelein auton vierellä kun karautettiin tallin pihaan. Kun menin talliin, ni pihalta kuului vaan karseeta hirnuntaa ja hörinää. Retu selvästi kaipas mua (: Menin hakemaan sen tarhasta jossa se oli yksin, koska muut olivat kentällä. Laitoin Retun kuntoon ihan ennätysvauhtia. Kuitenkin ensimmäisenä huomasin jalassa ruununrajan vieressä haavan. Ei ollut paha. Luultavasti se oli riehuessaan potkaissut siihen hokilla. Tai siltä se haava ainakin näytti että siihen olisi osunut hokki, ja se oli aika tuore haava. Kuitenkin. Retu oli ihan seko kun talutin sitä kentälle. Aivan kuin 5-vuotias. Selkään noustessanikin, herra oli kyllä pikkusen hermona ja lähti melkeen ravaamaan ennekuin mun jalka oli edes yli satulan. Retu oli riittävän reipas tosiaan, mutta ei liian reipas. Välillä se yritti vähän ryöstää, muttei onnistunut. Ravi oli vähän tahditonta, koska en saanut Retua oikeen rauhottumaan. Mutta nätisti mentiin silti oikeinpäin. :D Laukka oli aika jäykkää, muttei se mitään.
Kenttä oli ihan huippukunnossa, joten huomenna Hetan kanssa hypätään (:
Kaikki kuvat on kuvannut Veera!
Ihana blogi sulla! Nappasin tän blogin Hissuteua blogin lukioiden joukosta! Ole Tiian (hissutelua blogin pitäjän) kaveri ja ajattelin linkata oman blogini sulle ja käy katsomassa ja liityppä lukiaksi! ;))
VastaaPoistaliidanhevoselamaa.blogspot.fi
Kiitos (: Kävin liittymässä (:
Poista